lauantai 12. huhtikuuta 2014

Maaliskuun kylvöt

Mansikan ja kiivin lisäksi kylvin maaliskuussa tomaatit ja paprikat. Kaiken muun aion kylvää vasta pääsiäisen jälkeen. Jos lähdemme pääsiäisenä reissuun useammaksi päiväksi, ei tarvitse rekrytoida tänne ketään puoliammattilaista kastelijaa, joka käy kerran päivässä ja osaa kastella suihkupullolla siemeniä ja pieniä taimia juuri sopivasti.

Mansikka ja kiivi

Mansikan ja kiivin siemenet kärsivät liian kosteasta mullasta, johon alkoi ilmestyä hometta. Viime vuoden kokemukset eivät olleet niin hyvin muistissa, että olisin osannut kastella sopivasti. Osa siemenistä varmaan pilaantui, koska mansikoista on itänyt vain puolet. Kiiveistä on itänyt yksi, mutta kiivi on melko epävarma muutenkin. Sain homeen tapettua, kun kastelin jonkin aikaa ihan minimaalisesti ja pidin kylvöastian kannen auki. Taimet lähtivät lopulta ihan hyvin kasvuun.

Kiivin ensimmäinen kasvulehti on kiivimäisen karvainen.



Mansikan taimet ovat niin pikkuruisia, mutta kasvulehtiä vaan pukkaa uhkaavasti, eli pian pitäisi jo koulia!




Paprika

Kylvin paprikan 8.3. Viikon kuluttua kylvöstä kaikki siemenet olivat itäneet. Osa siemenistä on peräisin kaupan pussista, ja osa on kerätty viime vuoden paprikoista. Kaikki siemenet ovat kuitenkin samaa Gourmet-lajiketta. Kylvin tänä vuonna pelkästään sitä, koska viime vuodelta on hyviä kokemuksia. Gourmetin väri on ihanan oranssi ja maku on mieto, makeahko, raikas ja rapsakka. Tässä kuvassa on viime kesän paprikoita.




Tomaatti

Viime vuodelta oli jäänyt yli kolme amppelitomaatin siementä, lajike Pendulina Red. Niiden lisäksi kylvin kuusi kaupan tomaatista otettua siementä. Minulle tomaatti on enimmäkseen koristekasvi, joka viihtyy lämpimällä länsiparvekkeellani ja tuoksuu hyvälle. Makunsa puolesta tomaatti on minusta ihan OK salaatissa ja ruuanlaitossa muutenkin, mutta kyllä kurkku maistuu paremmalta. Vaikka onhan se silti ihan kiva saada vähän satoa tomaatistakin. Myös tomaatti on kylvetty 8.3. Ensimmäiset itivät jo viidessä päivässä.

Pendulina Redin kaikki kolme siementä itivät, mutta yksi taimi jostain syystä nuupahti.



Kaupan tomaatista iti vain viisi, mutta myös näistä yksi nuupahti.



Tässä kaikki tomaatin taimet koulittuina. Muistisääntö on, että ruskeissa purkeissa on Pendulina Red.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti