torstai 6. elokuuta 2015

Köynnösseinä

Parvekkeen verho alkaa muotoutua köynnösseinäksi suunnitelmien mukaan. Projektin ideana on kasvattaa köynnökset suojassa paahteelta, etteivät ne pala auringossa ja houkuttele vihannespunkkeja. Verhon sivuilla kasvaa yhteensä kuusi ruusupapua ja keskellä kymmenen kurkkua.


Kurkut pystyvät takertumaan verhon rakosiin.


Ruusupavut kiipeävät naruja pitkin kovalla vauhdilla.


Lisäksi mainittakoon, että kukinnallaan yllättänyt orvokki pääsi viimein arvoiseensa ruukkuun.




tiistai 4. elokuuta 2015

Satoa korianterista

Eilen oli hieno hetki, kun pääsin korjaamaan satoa korianterista. Viime vuoden sato oli toivottoman vähäinen, joten tämänvuotinen ylitti odotukset moninkertaisesti.


Ensimmäinen satsi pääsi maustamaan tomaattikeittoa. Hyvää tuli! :)




sunnuntai 2. elokuuta 2015

Mehevän keltainen

Krassi ilostuttaa keltaisilla kukillaan.


Tämä väri on ihanan lämmin, erityisesti näin kylmänä kesänä.