torstai 16. lokakuuta 2014

Yllätyskurkkuja

Lokakuun puoliväliin mennessä kurkkujen lehdet ovat kuivuneet ruskeiksi, mutta hedelmiä löytyi vielä muutama. Nuo pienet eivät varmaan ehdi tai jaksa enää kasvaa, mutta isoin on ihan syömäkelpoinen.



 Kasvihyllyn takana piileskeli yksi yllätyskurkku.



Kurkkulöytöjä kuvatessani huomasin vielä yhden makaamassa ruukussa.




perjantai 10. lokakuuta 2014

Vielä on kesää jäljellä, ainakin kasvien mielestä

Tänään huomasin eräällä parvekkeella tyylikkäät ja ihanan talviset koristevalot. Nähtävästi elämme kyseisen parvekkeen omistajan kanssa ihan eri vuodenaikoja.

Silkkiunikko ja ruiskaunokki ovat kukkineet koko kesän, ja kukinta jatkuu vieläkin. Ensi vuonna kylvän näitä isompiin ruukkuihin, mieluusti vaikka useampaankin.







Paprikat alkavat olla kohta kypsiä.



Pelargoni on erehtynyt vuodenajasta.



Krassi puskee vielä kukkia. Taustalla jokunen tomaatti on kypsynyt.



Aitoelämänlanka lähti uuteen nousuun, kun annoin myrkkyä ötököille.